Hintaopas

Vastuuvapauslauseke

Tahdomme sinun voivan luottaa hinta- ja tuotevertailupalvelumme sisältöön. Siksi pyrimme aina tarjoamaan sinulle mahdollisimman kattavia ja täsmällisiä tietoja. Haluamme kuitenkin tässä tekstissä muistuttaa, että kaikesta huolimatta tiedoissa voi joskus esiintyä virheitä.

Tietojen tarkkuus

Tuotteiden määrittelyt ja muut tiedot on saatettu saatavilla oleviksi joko tavarantoimittajien, valmistajien, vähittäismyyjien, julkaisujen tai tiedottajien toimesta; tai vaihtoehtoisesti koottu tekijänoikeudettomista lähteistä. Tavoitteenamme on, että kaikkien verkkosivuston sisältämien tietojen tulisi olla tarkkoja ja ajan tasalla. Emme kuitenkaan voi taata tietojen luotettavuutta tai virheettömyyttä.

Verkkosivuston käyttäjä on itse vastuussa kaikista toimistaan sivustolla. Hintaopas yrittää mahdollisuuksiensa mukaan varmistaa sivustollamme näkyvien tuote- ja hintatietojen tarkkuuden. Kehoitamme kuitenkin käyttäjiämme suorittamaan omia tutkimuksiaan ennen palvelussamme listatuista kaupoista ostamista, hintojen tarkkuuden varmistamiseksi. Hintaopas ei voi taata minkään tiedon oikeellisuutta, eikä sitä voida pitää vastuullisena mistään tuotteeseen tai sen hintatietoon perustuvista toimista. Hintaopas ei ole myöskään lainkaan vastuussa yhdenkään Hintaoppaan listaaman yrityksen toteuttaman liiketoiminnan aiheuttamista menetyksistä tai vahingoista.

Mikäli havaitset virheitä, olemme kiitollisia, jos raportoit niistä meille, jotta voimme korjata tai poistaa virheelliset tiedot.

Linkit ulkopuolisiin sivustoihin

Hintaoppaan verkkosivusto sisältää linkkejä muihin internetsivustoihin, jotka ovat tavarantoimittajien tai muiden kolmansien osapuolten omistamia ja ylläpitämiä. Käyttäjänä hyväksyt, että Hintaopas ei ole vastuussa minkään ulkopuolisen sivuston saatavuudesta tai sisällöstä.

Ei hyväksyntää

Maininnat kolmannen osapuolen tuotteista tai palveluista, mukaan lukien tavaramerkkien käyttö tai linkit tavarantoimittajien verkkosivustoille, ovat ainoastaan tiedotustarkoitukseen, eivätkä muodosta minkäänlaista hyväksyntää tai suosittelua kyseisille tavarantoimittajille. Lisäksi tämän kaltainen tuotemerkkien tai tavarantoimittajien verkkosivustoille ohjautuvien linkkien käyttö ei merkitse suoraan tai epäsuorasti, että kyseiset tavarantoimittajat olisivat mitenkään kytköksissä Hintaoppaan kanssa, taikka sen suosittelemia.

Maksaminen

Hintaopas ei peri maksua verkkosivuston käyttämisestä, eikä Hintaopas ole vastuussa varojen siirrosta yhdellekään kolmannelle osapuolelle, tarjoajalle tai jakelijalle, jonka kanssa päätät käydä kauppaa. Sinä olet käyttäjänä vastuussa kaikkien maksujen siirtämisestä, pohjautuen minkä tahansa kolmannen osapuolen, tarjoajan tai jakelijan kanssa sovittuihin ehtoihin.

Takuun vastuuvapauslauseke

A. Sinä nimenomaisesti ymmärrät ja hyväksyt, että:

  1. käytät sivustoa yksinomaisesti omalla vastuullasi;

  2. tarjotut tuotteet ja palvelut ovat saatavilla seuraavin perustein: "sellaisenaan" ja "kuten saatavilla";

  3. erivapaudeksemme kiistämme tässä nimenomaisesti kaikenlaiset takuut, joko yksikäsitteiset tai epäsuorat, sisältäen, mutta ei rajoittuen myyntikelpoisuuden oletetut takuut, tiettyyn tarkoitukseen sopivuuden, työtehon, kauppakirjan ja ei-rikkomisen;

  4. mikä tahansa sivuston käyttämisen kautta ladattava tai muutoin hankittava materiaali tapahtuu omalla harkinnallasi ja riskilläsi;

  5. olet käyttäjänä yksinomaisesti vastuussa mistä tahansa tietokonejärjestelmääsi aiheutuvasta vahingosta sekä mistä tahansa tietojen katoamisesta, joka johtuu minkään materiaalin lataamisesta tai minkään lähettämämme sähköpostin avaamisesta;

  6. emme anna mitään takuuta tarkkuudelle, saavutettaville tuloksille tai luotettavuudelle, koskien mitä tahansa tietoa, sisältöä, palvelua tai sivuston kautta tarjotulle tai mainostetulle kauppatavaralle tai sille, että sivuston tarjoama sisältö on sovellettavissa tai sopiva käyettäväksi Suomen ulkopuolella; ja

  7. mitkään neuvot ja tiedot, joko suulliset tai kirjalliset, joita saat meiltä tai sivustomme kautta, eivät muodosta mitään takuuta, jota ei ole erikseen mainittu näissä ehdoissa.

B. Erivapaudeksemme nimenomaisesti ilmoitamme tässä, ettemme anna takuuta sille, että:

  1. mikään tuote tai palvelu vastaa tarpeitasi asiakkaana;

  2. mikään tuote tai palvelu on keskeytymätöntä, oikea-aikaista, turvallista tai virheetöntä;

  3. tulokset, jotka voidaan saada käyttämällä mitä tahansa tuotetta tai palvelua, ovat tarkkoja tai luotettavia;

  4. yhdenkään tuotteen, palvelun, tiedon, tai muun, ostamasi tai hankkimasi minkä tahansa tuotteen tai palvelun kautta saamasi materiaalin laatu vastaa odotuksiasi; tai että

  5. mitään vioista tai virheistä tullaan korjaamaan.

Vastuunrajoituslauseke

Suurimmassa lain sallimassa laajuudessa emme ole vastuussa mistään suorista, epäsuorista, satunnaisista, erityisistä tai välillisistä vahingoista, jotka johtuvat tai liittyvät mistään verkkosivuston tai palveluiden käytöstä tai käytön kyvyttömyydestä tai minkään ostettujen tai hankittujen tuotteiden tai palveluiden tai saatujen viestien tai palvelun kautta tapahtuneista liiketoimista aiheutuneista tuloksista, sisältäen, mutta ei rajoittuen rahallisesta menetyksestä aiheutuneet vahingot sekä käytön, datan tai muut aineettomat vahingot, vaikka asianomaiselle osapuolelle olisikin ilmoitettu tällaisten vahinkojen mahdollisuudesta. Mikäli olet tyytymätön verkkosivuston kautta saatavilla oleviin palveluihin tai tarjouksiin, ainoa ja yksinomainen keinosi on lopettaa verkkosivuston käyttö.

Poikkeukset ja rajoitukset

Jotkut hallintoalueet eivät salli tiettyjä takuita koskevia poikkeuksia tai satunnaisia tai välillisiä vahinkoja koskevan vastuun rajoituksia tai poikkeuksia. Sen mukaisesti, vastuumme tämän kaltaisesta toimivallasta on rajoitettu suurimmassa lain sallimassa laajuudessa.